Fendari eli lepuuttaja on veneen kylkeen kiinnitettävä pehmuste, joka ehkäisee kylkien vahingoittumisen esimerkiksi tuulen puskiessa venettä laituria päin.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Päätös

Eilen Fendari sai Jamboree 2011 -projektinsa päätökseen. Viimeisen kerran kokoonnuimme Puistolan kirkolla. Ohjelmassa oli vapaata muistelointia, kuvia katsomista sekä tietenkin herkkuja. Päällimmäisenä jäi olo, että kaikilla oli ollut todella hyvä ja antoisa leiri ja suurin osa haluaa lähteä ulkomaille vielä toistekin patiomatkoille.

Paikalla ei ollut kuin noin puolet leiriläisistä ja harmittikin hieman, että kaikkia ei päässyt enää tapaamaan. Oli tämä niin iso ja ihana projekti, että kaikkia tulisi kiittää tasapuolisesti ja isosti!



Kiitos!

torstai 18. elokuuta 2011

Videoita

Videoklippejä, joita tuli kuvattua leirin aikana. Välittää ehkä paremmin jopa tunnelmaa kuin kuvat. Vain ehkä.



Jamboree-laulu from Jutta Huovinen on Vimeo.


Jonotustunnelmia1 from Jutta Huovinen on Vimeo.


Jonotustunnelmia2 from Jutta Huovinen on Vimeo.


keskiviikko 17. elokuuta 2011

Kuvasaastetta

Eli muutamia minun räpsimiä juttuja leirin ajalta. Toivottavasti saadaan kasaan vielä tässä syksyn aikana dvd, jossa olisi kaikkien Fendarilaisten ottamat kuvat (tietenkin niiden, jotka haluaa kuvansa jakoon).





















sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kotimatka

Kotimatkalle lähtö oli hyvin haikeaa. Sunnuntai-iltana laitoin leiriläiset ja Leenan ja Sasin bussiin ja jäin itse vielä yhdeksi yöksi nauttimaan jamboree-tunnelmasta ja katsomaan, miten leiri tyhjeni. Huh huh!





Maanantaiaamuna hyppäsin 7:15 bussiin ja suuntasin kohti Kööpenhaminaa ja sieltä suhautin illaksi kotiin. Pää tosin jäi vielä Ruotsin puolelle, sillä en illalla kotona ollessani tajunnut yhtään, mitä tässä oikein pitäisi tehdä.



Tekosyyksi tämän postauksen myöhästymiselle sanon viikon vaivanneen pahalaatuisen Jamboree-nuhan.
Nyt on muuten katsottavissa kaikki minun ottamani kuvat Jamboreelta, sensuroimattomana osoitteessa https://picasaweb.google.com/jutta.huovinen/Jamboree2011Sweden?authkey=Gv1sRgCMiI0ZKYkPmcjwE

Laittelen niistä parhaita vielä jossain vaiheessa tännekin.

maanantai 8. elokuuta 2011

Päättäjäiset

Loppuleirin postaukset tulee vähän jälkijunassa, sillä langaton verkko alaleirimme alueella ei toiminut hirvittävän hyvin ja kirjoitukset on jääneet julkaisematta, vaikka ne ovat olleet valmiina.

Päättäjäiset olivat siis lauantai-iltana ja melkoista menoa olikin. Vettä tuli taivaalta kuin saavista olisi kaatanut, paikalla oli kuningaspari sekä Europe! Kun 40 000 partiolaista on kokoontunut yhteen, niin Changing the worldin raikuessa ei voinut olla herkistymättä. Tunnetustikaan vesisade ei haitannut menoa yhtään, vaikka sadevaatteet olisikin sattuneet unohtumaan teltalle. Sen lisäksi, että areenalle oli rakennettu uusi lava ja vanha purettu pois, myös turvajärjestelyihin oli vihdoin panostettu ja kaikki sujui todella hienosti.

Viimeisenä iltana kaikki saivat nauttia vielä yhteishengestä hieman normaalia pidempään, mutta seuraavana aamuna koittikin sitten aikainen herätys, tavaroiden pakkaus ja siivous.

Cultural Festival Day

Eilen vietettiin Cultural Festival Dayta leirissä. Koko leiri esitteli muille omaa maataan ja kulttuuriaan ja leiriläiset kiertelivät ihmettelemässä sekä myös olivat osana esittelijöitä. Fendarissa esittely toteutettiin pienen näytelmän muodossa, joka oikaisi harhaluuloja Suomesta. Mukana oli tietenkin joulupukki sekä tontut ja sauna.

Illalla päivä huipentui paraatiin, joka suuntasi pääareenalle. Areenalla oli pari tunnettua esiintyjää, joista tämä tynnyrissä kasvanut sudari ollut koskaan kuullutkaan. Ohjelmassa oli myös laskuvarjohyppääjiä ja trikkipyöräilijöitä.

Kohta leiri on jo ohi!